torstai 24. tammikuuta 2013

Tämän vuoden ensimmäinen näyttely...

Oli tietenkin se Kajaani. onneksi ei ollut se Kajaanille tunnusomainen yli 20 asteen pakkanen. joten päivä oli siedettävä ilman toppahousuja, vaikkakin jalat joutuivat palelemaan kun seisottiin kehän reunalla ylimääräiset kaksi tuntia kun kehä luvattoman paljon myöhässä.

Mukana siis Penny, Lucky ja Helmi.
Lucky ensimmäisenä kehässä ja EH2. Eipä tuomari löytänyt jätkästä paljoa hyvää. Tai no, oli sillä hyvä kaulan ryhti ja pituus sekä erinom. lantion rakenne. Suoremmat etujalat olivat toiveena ??

Penny myös EH. Tällä kertaa siltä puuttui etukulmaukset ja kaulakin oli liian ohut??

Helmi kuitenkin petrasi ja sai hyvän arvostelun. Kaikki erinomaista mutta hieman tukeva nartun pää ;)... VET ERI1 SA & VSP-VET.
Onneksi Marjo ja Mika jäivät ryhmiin Topin ollessa ROP-VET. Paljon onnea vielä heille papan tuloksesta :)

Mummeli täyttää sunnuntaina 10 vuotta. Kuinka aika kuluu..

PS. Lupaan, tai ainakin yritän päivitellä viimeaikaa tiheämmin, toiveissa olisi myös mitä päivittää.

Vihdoin 2, Ansa...

Pikku Ansku on kasvanut ja kaunistunut. Ainakin omasta mielestä. Neiti on saanut sirun ja virallisen nimen. On käynyt eka rokotuksilla. Vieraillut iso-mummo Iinan luona viinijärvellä ja sukuloinut Outokummussa Charlien ja Pennyn luona.
Automatkat ottaa jo rennosti, ensimmäisellä reissulla rokotuksille ääntä riitti n. 5 minuuttia, sen jälkeen ei inahdustakaan ole häkistä kuulunut. Yksin ei ole tarvinnut matkustaa, on ollut Aino, Lissu ja Helmi henkisenä tukena :)

Tässäpä on ikä 6vk. nimi jo näkyy.
 
13 viikkoa, pakollinen pönötyskuva

Isän näköä on.
 

Vihdoin 1, Penny...

Aivan luvattoman pitkäksi on venähtänyt päivitysten väli. Aloitellaan Pennyn kuulumisilla.
Viimeksi taisin mainita että olemme menossa neitin kanssa Helsinkiin, H-voittaja ja voittaja näyttelyihin.
Olimme sopineet yöpaikaksi Heinin miehen, Karin siskon, Aulin, he asuivatkin lähellä näyttelypaikkaa joten oli miellyttävä sunnuntai aamuna heräillä rauhassa ja valmiilla kyydillä mennä näyttelyyn. Lauantai aamuna oltiin nimittäin jo kolmen aikaan lähdössä täältä koti Liperistä.

Näyttelyyn, sinne oli ilmoitettu paljon pemuja eikkä odotuksemme olleet kovin korkeita, jos sieltä se ERI saataisiin oltaisiin tyytyväisiä. Lauantaina Penny oli junnu luokan ERI2 kera SA;n ja sunnuntaina oltiin junnu luokan ERI3. Tällä kertaa tuomari ei katsonut Pennyn ansaitsevan SA;ta, miksi, ei tietoa. Molempien päivien arvostelut olivat hyviä.

Kaksi kauneinta juniori narttua lauantain kehässä.



Siirrytään tämän vuoden puolelle ja Kajaanin näyttelyyn 13.1. Penny oli siellä junnu luokan EH4. Tuomarin mukaan Pennyssä ei tänä päiväna ollut juuri mitään hyvää. Meistä itsestä se näytti aivan yhtä kauniilta kuin edelliseesä näyttelyssä, joskin se oli hieman karvattomampi :)

Seuraavia koitoksia ja karvoja odotellessa...