torstai 18. syyskuuta 2014

Täsmänäyttelyt...

Noinhan nuo viimeset näytelmät meni, kuten suunniteltiin. Noo, ainahan voi suunnitella mut nyt leikillään sanoimme et kun Penny sai Lappeenrannassa toisen sertinsä, nin nyt tämän vuoden viimenen Äänekoskella tuo sen viimesen sertinkin, ja kappas näin kävikin, arvaa naurettiinko siellä.


Tässä hän on, tuore muotovalio FI MVA Annline's Recipe For Design "Penny".
Miten hienoa lopettaa näyttelyvuosi valioitumiseen :)




Ja meidän Eddie sai toisen sertinsä Äänekoskella. Ei ollut itku kaukana kun jätkä vielä voitti urosluokan ja oli VSP. Ollaan tultu huimasti eteenpäin siitä elokuun Kuopiosta ja ilmapallosta.
Vielä on tekemistä kun nyt aristelee pöydällä oloa, liittää senkin siihen pallon näkemiseen.
Mutta on talvi aikaa käsitellä tuokin asia pois päiväjärjästyksestä. Taukoa pukkaa pienelle miehellekin, katsotaan milloin se viimenen serti tarttuu, sitä lähdetään anomaan kun täyttää kaksi ensi vuoden huhtikuussa.

Veikko pojallakin meni hienosti, PU4 päivänpäätteeksi. Hieno mies, sen esiintyminen on todellakin nykyjään huippua :)


torstai 4. syyskuuta 2014

VILLE Annline's Lead The Way...

Syyskuu alkoi mureheellisissa merkeissä. Helga-Maijan vanhin koira Ville, oli jo jonkin aikaa ollut kipeän oloinen. Siitä oli otettu verikokeet ja röntgenkuvat. Mitään ei näkynyt mikä olisi hälyttänyt asioiden olevan pielessä. Mutta Ville ei vaan näyttänyt olevan oma itsensä. Halusi vaan makoilla ja olla rauhassa. Lenkille lähtökään ei kiinnostanut kuin harvoin.
Kun alkoi oksentamaan tummaa mönjää, vanhaa verta, ja olemaan syömättä, oli se käytettävä lisäkokeissa. Ensi diagnoosi oli vatsahaava, lääkkeet saatiin ja Ville oli tiputuksessa muutaman tunnin.
Viikonlopun aikana Villen olo ei kohentunut eikä se edelleenkään syönyt mitään. Nesteet oksensi pois joidenkin minuuttien kuluttua.
Takaisin elänlääkärille ja päätös mihin tultiin, oli laskea Ville pois tuskistaan.


Hyvää matkaa sinulle ihana Ville. Siellä odottavat kaverit ja leikkiin sinut kutsuvat :'(

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lappeenranta 24.8.14 ...

Kuukauden viimeinen ja vuoden toiseksi viimeinen näyttely koitti ja suuntasimme Etelä-Karjalaan.
Hieman jännitti miten Eddie suhtautuu uuteen paikkaan kun viimeksi säikähti valtavaa ilmapalloa Kuopiossa.
Keli oli myös ? Yksi säätiedote lupasi sadetta, toinen puolipilvistä. No aurinko paistoi koko näyttelyssä olo aikamme. Sen verran lämmin oli että toppi päällä hikoilin, liekkö ollut jännitystä vai mitä?

Eddiä juoksutin ja kävelytin ennen kehää ja olihan se hieman jännittynyt itsekin, pälyili taivaalle jos vaikka SE ilmapallo sieltä ilmestyisikin :/
No kehään se piti kuitenkin viedä, siellä oli hitusen kiire ja pöydällä olo vaikeaa. Kiire oli siitäkin pois mutta onneksi sain kopin ennen kuin herra oli kuonollaan asfaltissa. Tuloksena EH2. Alaleuka oli liian kapea, rintakehä liian lyhyt ja liikkeissäkin takana liian vähän potkua.

Velipoika Veikko oli jälleen ilmoitettu samaan näyttelyyn ja tuomari tykästyi siihen ihan ERI;n ja SA;n verran. Ja kun uroksia ei ollut ilmoitettu kuin tasan meidän kaksi poikaa oli Veikko myös PU1 SERTI.
Helena oli ratketa jo tuossa vaiheessa.
Seuraavana oli Penny omassa luokassaan, avoimen luokan narttuja oli ilmoitettu 3 ja Penny oli ainut joka sai ERI;n. Valioita oli yksi, Annline's Nice Shining Star joka sai myös ERI;n. Molemmat saivat myös SA;n
Kaksi narttua PN kisassa ja olimme aivan varmoja että Tuikku konkarina vetää paremman korren mutta tuomari oli sitä mieltä että Penny on no:1 ja sai sertin. Sertin se olis saanut muutenkin, Tuikun ollessa jo valio, mutta tuo PN1 oli koriste kakun päällä.

Nyt rodun parhaan valinnassa oli meidän ns. omat koirat Veikko ja Penny.

PU1 SERTI ROP N. Imagine Kissing Him         PN1 SERTI VSP A. Recipe For Design


Sit eikun odottamaan isoa kehää. Tuomari 1 ryhmällä oli Päivi Eerola. Jännitys tiivistyi ja Helena ei edes voinut tulla kehän lähelle katsomaan että Veikko ei kuikuilisi häntä ja esiintyminen menisi pilalle. No ei me oikeastaan odotettu mitään joten yllätys oli kun meidät valittiin kahdeksan joukkoon jatkamaan. Ryhmän neljäs valittiin, sheltti, ja ajattelin et se siitä kun tuomari sitten sanoi että pembroke on kolmas, voitte uskoa että yllätys oli suuri.


Eli isosta 1 ryhmästä meidän Veikko oli RYP3. Tässä vaiheessa tuli Helenallekin selväksi että poika sijoittui :) Ilosta ei meinannut tulla loppua ja Veikko raukka oli hämillään saamastaan huomiosta vaikka ei pistänyt pahakseen saamiaan herkkuja ;)

Vielä mainitsen että Veikko oli ensimmäistä kertaa kehässä kuin kotona, iloinen ja innostunut. Liikkui paremmin kuin koskaan ennen. Ihana pieni mies jolla loistava tulevaisuus.

MV-14...

Aikainen oli lähtö 9.8. ja suuntana Helsinki messukeskus ja Maailman Voittaja 2014 näyttely.
Ajatus oli ottaa kaksi koiraa mukaan mutta se ajatus muuttui kun näyttelyyn ilmoittautuminen lähestyi. En vaan raaskinut laittaa 95€ näyttelyyn jonne oli tulossa koiria ympäri maailmaa.
Olisihan se kieltämättä ollut kokemus esittää koiraa sellaisessa once in a lifetime näyttelyssä, mutta koira ei olisi siitä tärkeydestä tiennyt mitään.

Ajeltiin, siis Heini ajoi, reipasta vauhtia ja oltiin messarin parkissa melkein tasan klo.11.
Ensimmäisenä stoppina oli whippet kehä. Täysin ummikkona siellä pyörittiin kunnes bongasin Riinan ja häneltä selvisi mitä Jutalla oli päällä. Vaatetuksen perusteella sit hänet löysin, ihmisen jonka kanssa oltiin juteltu facessa ja puhelimessa jo 7kk. mutta kertaakaan ei oltu nähty toisiamme.

Eipä siinä häslingissä hirveesti juteltukaan mutta oli todella mukava tavata ja laittaa kasvot juttukaverille :)
Olevinaan jotain tietäen sit katottiin whippet urokset, narttujen kehä kun oli selän takan eikä jaksettu kuikuilla sinne hyvinkään paljoa. Omat mieleisetkin sieltä löytyi ja hyvin sijoittuivat.
Päivän ylläri, ns. musta hevonen oli Norjassa kasvatettu ja Suomessa omistuksessa oleva junnu uros Pendahr Fred Perry, tuli ja otti ensin JWW-14 tittelin ja sen jälkeen vielä pokkasi ROP;in ja vielä sen jälkeen isossa kehässä RYP4.


Vaikka en Balia enkä hänen omistajaansa Anita Sandqvistiä henk. koht. tunne, silti se fiilis mikä oli kun hänet sijoitettiin ISO;ssa kehässä MV-14 näyttelyssä, voin rehellisesti sanoa että tippa tuli linssiin, niin iloinen olin hänen puolestaan :)

Jos nyt kukaan ei vielä ole arvannut tai aavistellut, se uutinen mikä on tulossa syyskuussa, on uusi rotu ja se on WHIPPET nimeltä Tilly. Vielä muutama viikko, itse asiassa 4 pitkää sellaista ja neiti on täällä. En tiedä miten jaksan odottaa.

Tilly 12 viikkoa


Oltiin seuraava yö Heinin kälyn, Aulin luona. Jälleen kerran oli hauskaa ja kävimme Suomen vanhimman golf clubin terassilla ottamassa yhdet drinksut ennen nukkumaan menoa. Se nukkumaan meno venyi taas ja kello oli jo lähempänä yhtä kun vihdoin laitoimme päät tyynyyn pitkän päivän jälkeen.
Aamulla oltiin hereillä jo ennen kellon soimista, eihän sitä nyt pitkään voinut nukkua kun oli edessä toinen päivä MV näyttelyssä, tällä kertaa pemu kehän laidalla.
Pemuja oli ilmoitettu melkein 140, poissa oli muutamia mutta kuitenkin valtava määrä.
Isot voitot meni naapurimaahan, kuten voitiin uumoilla, vaikkakin junnuissa ja veteraaneissa tuli voitot kotiin :)
UROKSET

JWW-14 Caamora Shamquin I Have A Dream For Annline

WW-14 Joshua Prince Iz Doma Infanty

VWW-14 Annline's My Ways Chance


NARTUT

JWW-14 Amber Queen Amberyn

WW-14 Mistycor Game Of Flame



Kuopio x 2...

Kauan odotettu Kuopion kolmipäiväisen näyttelyn ensimmäinen päivä oli 1.8. Keli oli mitä mahtavin, aurinkoa, jopa hieman liikaakin. Näyttelypaikalla saatiin hyvä ja varjoisa paikka. Maija-Liisa oli paikalla Hessun, N. Imagine His Highness, kanssa. Kehää odotellessa juotiin kahvit ja juteltiin kuulumiset kun emme Maija-Liisan kanssa olleet nähty sit Nurmeksen.
Kuopion näyttelyssä on yleensäkin ollut isot n. metrin halkaisijaltaan, ilmapallot jotka merkkasivat mm. vesipisteen ja infopisteen. Itse en moisia edes noteerannut eikä koiratkaan osoittaneet huomanneensa niitä kun pissitimme ne ennen kehää.

No kehä alkoi ja veljekset kiersivät yhdessä ympäri. Hessu ensimmäisenä joutui arvosteltavaksi. Odottaesamme vuoroa, nostin Eddien pöydälle valmiiksi ja vielä käänsin poispäin teltasta kun pöytä oli sijoitettu niin lähelle että itsellä ei ollut tilaa liikkua pöydän ympäri. No Eddie siinä seisoi rauhassa kunnes yhtäkkiä sai silmiinsä sen SINISEN ilmapallon :o ja sehän kauhistuksen hirvitys.


No jätkä meni siitä niin lukkoon että tuomari hädin tuskin sai kopeloitua sen. Selkää ei voinut pallolle kääntää ja kehän ympäri kiskottiin häntä koipien välissä. Ei suostunut seisomaan millään ja sijoitus oli sen mukainen. Tuomari oli hyväsydäminen ja antoi kuitenkin erin.
Eli Hessu JUN ERI1 ja Eddie JUN ERI2 ei SA;ta kummallekaan ja tuomari vielä pahoitteli kun joutui Edskun laittamaan toiseksi :/

Hessu



Penny, A. Recipe For Design oli AVO ERI1 SA PN3 VARA-SERT :)

Toisena päivänä, lauantai, emme olleet ilmoittaneet koiria. Mutta Helena oli paikalla edustamassa Nomppiksia Veikon, N. Imagine Kissing Him, kanssa. Ja eihä heillä huonosti mennytkään.
Tuloksena JUN ERI1 SA PU4 VARA-SERT ja ROP-JUN ! Hyvä Veikko-Peikko :)

Veikko


Sunnuntaina en edes ajatellut ottaa Eddiä, sen verran tiukille otti se ilmapallon näkeminen.
Lämmintä piisasi jälleen ja samalle paikalle leiriydyttiin.
Maija esitti Pennyn tuloksella AVO ERI1 SA PN3 VARA-SERT jo kuudes sellainen.

Penny


 

maanantai 18. elokuuta 2014

Vuosi 2014 tähän saakka.


TAMMIKUU

Alkoi Kajaanin näyttelyllä. Paikalla olivat myös Tiina Eddien kanssa ja Helena Veikon kanssa.

Eddie, N. Imagine Love-N-Kiss JUN ERI1 SA PU2 VARASERT
Veikko, N. Imagine Kissing Him JUN ERI2 SA PU3
Saimi, N. Imagine Loving Her JUN ERI3
Ansa, N. Hello Kitty NUO EH
Penny, A. Recipe For Design NUO ERI2

Helmi, Puksipuun Samba Sangria juhli 11v synttäreitään 




HELMIKUU

Iina, Puksipuun Bubble Bobble täytti 10 vuotta 3.2.




Aino, Annline's Pearl Of Design täytti 8 vuotta 26.2.




Jyväskylässä käytiin 22.2.2014

Saimi, JUN ERI
Ansa, NUO ERI4
Penny, AVO ERI4

Ja Veikko, Samin veli JUN ERI3

MAALISKUU

Pariisin lentokentällä odottamassa lentoa Coventryyn


Vihdoin monen ja monen vuoden toivomisen jälkeen pääsin käymään tämän pallonpuoliskon tärkeimmässä, näin koiran omistajan näkökulmasta, näyttelyssä.

Nimittäin CRUFTS;issa.. Wau ja Wau se oli näkemisen arvoinen paikka se. Kahtena päivänä siellä kierrettiin. Torstai oli pyhitetty corgikehän laidalle ja hyvin sujuvasti siellä arvosteltiin pemut Piritan kanssa.
Perjantai oli shoppailupäivä ja kyllähän me tytöt shoppailtiin. koko päivä kierreltiin Coventryn kauppoja, taidettiin kerran pysähtyä ottamaan oluset ulkoterassilla, ja sekin kun ei pubin sisälle mahduttu :)






Lauantai oli kotiinlähtöpäivä mutta ennen sitä kerkesin vielä kertaalleen käydä näyttelypaikan koluamassa läpi Piritan ja Kirsin seurassa.

Laumammekin kasvoi yhdellä. Miten olikin helppoa tuoda koira Englannista. Eiku laukkuun ja menoks :)




HUHTIKUU

Tämä kuukausi oli yksi raskaimmista mitä koiranomistajalla voi olla. Nimittäin elämäni rakkaus, Helmi nukkui pois. Ikävä on vieläkin suuri ja muistoja on vaikka miten eikä itku ole kaukana kun pysähtyy mummelin kuvan eteen tai kuulee tietyn kappaleen soivan radiossa.

Helmi oli jo jonkin aikaa ollut voipuneen oloinen, pistin sen iän piikkiin kun muuten oli kaikessa mukana ja komensi talossa entiseen tapaan. Pissitulehduksen takia vienkin eläinlääkäriin ensimmäisen kerran. Lääkitys kun ei tahtonut tehota ja virtsassa oli verta vein uudestaan lääkäriin, tällä kertaa toiselle koska oma luottolääkäri Kirsi oli lomalla.
Martina tervehti Hemmun ja mummeli oli otettu kun häntä näin kohdellaan ja kehutaan. Nostin Helmin pöydälle ja ensitöikseen lääkäri katsoi suuhun ja totesi että siellä on pieniä pilkkuja, verenpurkaumia, ja että hän tietää mikä mahdollisesti on vika ja että se on hoidettavissa kortisonilla.
Mutta ennen sitä katsottiin pissanäyte ja otettiin verikoe mistä sit näkyikin kaikki mitä oli nähtävissä.
Kun odoteltiin verikokeen tulosta, sanoi lääkäri että otetaan varuilta vielä röntgen että nähdään koko tilanne.
No sieltähän löytyi pernakasvain ja perna olikin aivan valtava. Sitten saatiin verikokeen tulos ja siitä selvisi että maksa on pettänyt.
Se sairaus mitä lääkäri ensi alkuun epäili oli trombosytopenia, verihuitalehyytymätauti missä verihiutaleet tuhoutuu ja se aiheuttaa pieniä sisäisiä verenvuotoja, sen takia Helmin virtsassa oli verta ja ikenissä pieniä verenpurkaumia.
En voinut odottaa että perna repeää joku päivä vaikka poissaollessani joten tein raskaan pätöksen että Helmi saa nukkua pois ilman kipuja.
Nyt kun ajattelee, olihan mummeli väsynyt ja se ilo mikä aina loisti sen silmistä oli hävinnyt, sitä vaan ei silloin huomannut, tai ei halunnut huomata.


Nuku hyvin oma rakas, koko perheellä on kova ikävä ja vielä me näemme toisemme.


Saimin ja Eddien syntymäpäivät olivat ja menivät, en edes muistanut niitä suruni keskellä.

Eddie, Nomparellin Imagine Love-N-Kiss

Saimi, Nomparellin Imagine Loving Her


Lappeenrannan näyttelyssäkin käytiin 20.4. joskin se oli Imatralla.

Eddie, JUN ERI1 SA PU4 VARASERT
Penny, AVO ERI2 SA

Aino, VET EH2 (hieman pullukassa kunnossa)


TOUKOKUU

Parikkala 3.5.

Eddie, JUN ERI1 SA PU2 VARASERT
Penny, AVO EH3 (totaalisen karvaton)
Aino, VET ERI1  ROP-VET

Joensuu 17.5.

Eddie, JUN ERI1 SA PU4
Veikko, JUN ERI2 SA N. Imagine Kissing Him
Lucky, AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB FI MVA VSP
Saimi, JUN ERI3 SA
Ansa, NUO ERI3 SA
Dana, AVO ERI3 SA N. Glam Gal.
Aino, VET ERI1 SA ROP-VET

Joensuu 18.5.

Eddie, JUN ERI1
Veikko, JUN ERI2
Saimi, JUN ERI1 SA PN3
Ansa, NUO ERI2 SA PN4
Penny, AVO EH3
Aino, VET EH2


KESÄKUU

Nurmes 15.6.


Eddie, JUN ERI1 SA PU2 SERT

Hessu, JUN ERI3, N. Imagine His Highness

Saimi, JUN ERI1

Penny, AVO ERI4

Kuvista kiitos Hannele Leppänen.


HEINÄKUU

Juva 5.7.

Eddie, JUN ERI2
Saimi, JUN ERI2
Penny, AVO ERI1 SA PN2 VARASERT

Ristiina 19.7.

Eddie, JUN ERI1 (kantoi häntää liian korkealla) ei SA;ta
Saimi, JUN ERI1 SA PN3 SERT
Penny, AVO ERI

Saimin SERTi kuva

Saimi on kovasti kaunistunut sit 1v. synttäreiden :)


Tässäpä puolen vuoden kuulumiset. Elokuun kuulumisia laitetaan tulemaan kun keritään.
Uutta perheenjäsentäkin aletaan oottamaan ja tunnetusti odottavan aika on pitkä.
Siitä enemmän sit syyskuussa.



Vihdoin...

Kauan on ollut sivut päivittämättä joten pitäsikö aloittaa koirien kuulumisilla.
Viime päivityksessä oltiin innolla lähdössä corgi erkkariin Jämsään. Mukava viikonloopu se olikin vaikka koirien menestys siellä olikin puhdas 0 paitsi Helmi joka EH;lla sijoittui luokassaan.
Amerikkalaisilla taitaa olla aivan erilainen käsitys corgeista kuin meillä täällä kun moni tuli eh;n tahi h;n kera kehästä. Noo, kerrankos sitä pettyy ;)

Ansa JUN EH, Penny NUO H, Helmi VET EH2.
Kasvattini Taito, N. Getti'n Lucky myös NUO EH.

Muuten meillä olikin huippu viikonloppu. Oltiin Jämsän Gasthousissa Marjon ja Mikan kans. Meillä Heinin kans ns. huoneisto missä piskuinen keittokomero varusteineen ja Marjo ja Mika taisivat saada hostellin pienimmän huoneen aivan ruokailutilojen vieressä.

Pentujen kanssa käytiin pentunäyttelyssä Hämeenlinnassa lokakuussa.
Lauantaina oli Saimi ROP PEN ja Eddie VSP PEN sunnuntaina päinvastoin. Ainoat pemu pennut siellä :)

Jyväskylään mentiin jälleen Henin kanssa, Pentti luottokuskina jälleen, ei tarvinnut parkkipaikkaa etsiä :)
Urospennuissa olivat Eddie 1kp. ja Veikko 2
Nartuissa Saimi 1kp joten kisa siskosten kesken oli ROP kehässä. Heini yritti esittää Saimia heikolla menestyksellä koska Saimi oli sitä mieltä et mamman on oltava  hihnan päässä joten otin senkin hihnan ja yhdessä sisko ja veikka meni ympäri kehää, saatiin muuten aplodid tuosta esityksestä :)
Eddie jälleen ROP PEN ja Saimi VSP PEN
Ansa JUN ERI3 SA
Penny NUO ERI2 SA.

Helsingin messukeskuksen näyttelyt tämän vuoden viimeiset koitokset. Oltiin jälleen Heinin kälyn luona yötä, näppärää kun asuvat aivan messukeskuksen lähellä.
LA 14.12.
Ansa JUN ERI, tiedä miten olisi kilpailuluokassa menestynyt jos ei olisi aivan helvetinmoista ryystämiskohtausta saanut. Siis loppukehä meni täysin penkin alle tuon takia :(
Penny NUO ERI1 SA
SU 15.12.
Ansa JUN EH hyvällä arvostelulla
Penny NUO ERI1

Eddie, N. Imagine Love-N-Kiss muutti sit Tiinan ja Harrin luo tuohon aivan lähelle puolisisko Danan kaveriksi. Ikävästä ei meinannut tulla loppua ja olikin aivan hilkulla että en mennyt hakemaan takaisin. Mutta hyvä koti pojalla siellä on ja saan nähdä milloin haluan ja itse olen näyttelyissä käyttänyt poikaa milloin Tiina ei pääse.