lauantai 24. joulukuuta 2016

Aino...

Kasvattini Aino, N. Key To A Kiss on ollut meillä hoidossa vajaat kaksi viikkoa.
Alkaneet juoksut, ensimmäiset pienellä, ja Veikko samassa taloudessa eivät oikein ynnänneet.
Ainon tullessa meille jossain vaiheessa tekemään pennut, on hyvä että paikka ja ihmiset tuttuja.
Tyttönen on ollut kuin kotonaan, johtuu varmaankin siitä että oli täällä pidempään ennen luovutusta ja on käynyt parin päivän hoitoreissulla muutamia kertoja.
Ollaan aivan in love häneen ja ikävä tulee kun lähtö takaisin omaan kotiin koittaa.

Kahdeksan kuukautta tuli ikää täyteen 22.12 kuvat viivästyivät parilla päivällä ja pihan liukkaus syynä hieman huonoihin kuviin. Jalat eivät meinanneet pysyä paikallaan jäisellä maalla joten anteeksi hieman vinksahtaneet otokset.

Aino 8kk



Ääntä lähti kun piti kommentoida koiran haukuntaa :)




perjantai 23. joulukuuta 2016

Helsinki x 2...

Vuoden viimeinen näyttely, itse asiassa niitä oli kaksi, Helsinki Winner lauantaina ja Voittaja sunnuntaina.
Jälleen kerran luottoystävä Heini ja minä lähdettiin reissuun. Ella whippet pentuihin ja Dani pemujen junnuluokkaan (ihka ekaa kertaa ko. luokassa).

Hesassa olikin märkä ja tuulinen keli kun perillä oltiin perjantai illasta. Kartasta katsottiin mitä kautta päästäisi kävelemään jonnekin missä olisi edes vähän nurmialuetta mihin koirat voisivat tarpeensa tehdä, maalta kun ovat niin asfaltille teko voisi olla haastavaa. No Ella ei kuitenkaan ujostellut ja tarpeet tuli tehtyä kävelytielle,vieläpä aivan sen keskelle :p Onneksi sitä ei ole siunattu samanmoisella seurapiirirakolla kuin Mina, joka voi olla pissimättä koko päivän jos tarvis.

Ohitsemme kulki erittäin tyylikäs ranskatar joka pysähtyi ihailemaan Ellaa, kehui kovin kauniiksi ja kertoi hänellä itsellään olevan myös whipetti koti ranskassa. Ellan tasolle kyykistyi pitämään tätä hyvänä :)

Ensimmäinen näyttelypäivä oli hieman jännittävä, myös Ellan mielestä. Häkki pystyyn ja Elvi sinne katselemaan hallin touhua. Kasvattaja Heidi oli jo paikalla, kuten oli myös Ellan veljen ja siskon omistajat.
Helena oli myös tullut paikalle Ainon kanssa ja esitin sen narttupennuissa toiselle sijalle 7-9kk pentujen luokassa. Tuomari ei kuitenkaan antanut KP;tä vaikka arvostelu oli hyvä.
Ellan luokassa, mikä oli myös iältään 7-9kk, oli kolme muutakin pentua joista kaksi sen siskoja.
Nekku, Z. Keep On Sensation voitti luokan ja oli VSP-PEN, sisko Z. Kiss'n Glow oli 2KP ja Ella jäi neljannelle sijalle. Tuomari löysi virheitä Ellasta joita en ole vielä tähän saakka itse siitä löytänyt.

Oikealta vasemmalle,
1. Z. Keep On Sensation.
2. Z. Kiss'n Glow
3. Tiger's Chaos My Only One
4. Z. Keen On Crown'n Jewels

Sisaruksista 6/10, Sulka, Bäts, Ella, Nenna, Nekku & Martta


Sunnuntaina oli uusinta yritys. Lähdettiin jo hyvissä ajoin messukeskukselle, tai ainakin luultiin  niin. No jono oli parkkihalliin aivan jumalattoman pitkä ja jouduinkin hyppämään kyydistä niin sanotusti vauhdista. Heini mateli eteenpäin kun ulkoistin itseni, häkin ja koiran autosta, takana tulijat taisivat töötätä pariinkin otteeseen ja Heini ajoi jalkani päältä kun en sitä saanut alta tarpeeksi nopeasti.
No kerittiin ajoissa halliin, häkin kantokahvakin hajosi viimeisellä metrillä, juuri kun pääsin perille.
Ainon esitin tänään neljannelle sijalle. Oli sama tuomari joka Ellan eilen sijoitti neljänneksi :/

No tämä päivä olikin eilisen vastakohta Ellan voitettua narttupennut ja ollen VSP-PENTU.



Siskot rivissä, Ella, Nekku, Nenna ja Martta

Tuomari Tiina Taulos
ROP-pentu Whiptails Perfect Match
VSP-pentu Z. Keen On Crown'n Jewels

Tuomari ja Ella

Tässä vielä siellä otettu 7kk pönötyskuva, on se iiihana !!!!



Kaikki kuvat Janne ja Hedi Lonnakko. Kiitos!!