tiistai 20. kesäkuuta 2017

Päivitystä...

Kotkan KV näyttely taputeltu. Tuomarina whippeteille oli Colm Hastings, Irlanti.
Lauantai päivä oli todella lämmin mutta koirat makailivat viileässä häkissä eikä niitä näyttänyt auringonpaahde häiritsevän. Toisin kun joitakin koiria joita makuutettiin paahteessa ilman minkäänlaista auringonsuojaa 😒
Ihmiset on kummallisia, luulevat kun se on "vaan" koira sen pitää pärjätä keli kun keli, pakkasessa värjötellen tai helteessä läähättäen, sääliksi kävi.

Mutta tyttöjen tulokset.
Ella voitti junioriluokan ollen ERI1 SA, sen pidemmälle ei tuomari enää sijoittanut.
Mina voitti avoimen luokan JA sijoittui paras narttu kehässä ollen ERI1 SA PN3 VARA SERT 💫 😄

En olisi voinut näyttää yhtään yllättyneemmältä kun mitä olin, jotenkin en odottanut tulosten menevän noin. Mutta niin tyytyväinen tyttöjen esiintymiseen, varsinkin Mina joka pisti parastaan. Nämä kesä/ulkonäyttelyt ovat neidin mieleen.



Maanantaina käytiin Ansan kanssa röntgenissä katsomassa pentujen määrä.
Taas kolme pentua tulossa, huoh 😐
Nyt vaan toivon että eivät ole jättipentuja ja että jaksaa tikistää ne itse. Juhannus kun on aivan näillä näppäimillä eikä hirveästi innosta jos joutuu etsimään päivystävän silloin.

siellä he köllöttelevät autuaan tietämättöminä tulevasta 💕



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ansan mahapäivitystä...

En ole Ansan kuulumisia tänne viime aikoina päivitellyt. Mutta nyt, kun on reilu viikko synnytykseen, uskaltaudun ☺

32 vrk


42 vrk.


46 vrk.


46 vrk.


52 vrk.

Massu kasvaa tasaiseen tahtiin, voisi kuvitella siellä olevan 3-4 pentua. 
Mutta ensi viikon lopulla ollaan viisaampia.