Luumäki, 2.8.
Oli tarkoitus lähteä Helenan ja Veikon kanssa katsomaan josko se viimene serti irtoin ainakin toiselle koirista. No Helena lähti sit sunnuntai aamuna yksin. Saimia pisti ampiainen, (ainakin olettamus on että oli amppari) ja naama sen verran turvoksissa että jätettiin suosiolla lähtemättä.
Jännityksellä odotettiin tuloksia ja kuten tietää odottavan aika on pitkä, varsinkin kun kehä olikin yli tunnin myöhässä.
Pemuja Luumäelle oli ilmoitettu peräti 4 ja Saimin ollessa pois niitä oli vain 3. Tuomarina siellä oli Tarja Löfman. Veikko ainoana uroksena saikin ERI ja SA;n ja siten uusi FI MVA leivottiin.
FI MVA Nomparellin Imagine Kissing Him, VEIKKO
Mäntyharju 8.8.
Viikkoa myöhemmin ajateltiin sit lähteä merta edemmäs katsomaan irtoisko Saimi siskolle se viimenen serti Mäntyharjulta. Tuomarina siellä olikin tiukkana tätinä tunnettu Elina Haapaniemi.
Veikko kuin ihmeen kaupalla sai liikkumattomuudestaan huolimatta ERI;n ilman lisuketta.
Saimi, vaikka liikkuikin hienosti ja oli erittäin reipas, olikin löysä ja lihava, eikä takaliikkeissä ollut tarpeeksi potkua. Ja niinhän se ensimmäinen EH sieltä napsahti. Pienoinen pettymys sinne saakka ajetusta matkasta ja vielä Veikkokin mukana vaikka ei olisi tarvinnut edes lähteä.
Joensuu 8.-9.8.
Sillä aikaa kun me Helenan kanssa oltiin Mäntyharjussa, Heini oli Joensuussa Pennyn ja Eddien kanssa. Sen suurempaa menestystä sieltä ei tullut kuin että molemmat saivat ERI;n mutta ilman höysteitä.
Sunnuntain näyttelyssä olikin hyvää seuraa ja Veikon kunniaksi tiedossa kuplivaa ja kääretorttua. Suurempia odotuksia ei todellakaan ollut, sen verran oli kilpailua.
Tillyn olin jälleen kerran ilmonnut ja odotukseni täyttyivät kun tuomari antoi sille EH;n ja viimeinen luokassaan oli. Nyt pitää lopettaa neidin näyttelyttäminen, ei sen mallista tykätä niin miksi itteensä kiusaamaan.
Pemut alkoivat ja jännityksellä odotin mitä Veikko tulee saamaan. Helena esittikin sen itse ja jätkä otti ja voitti valioluokan ja kiilasi PU2 siis WAU ja WAU!!
Nartuissa avoimen luokan kilpailija oli edellispäivänä valioitunut joten Saimi oli yksin. Tuomari tykkäsi ERI;n ja SA;N verran joten pn kehä kutsui. Penny oli ERI3 ilman lisukkeita tällä kertaa.
Yllätys oli todellinen ja se näkyi kun Saimi nostettiin PN2 ja sille annettiin SERTI ruusuke ja FI MVA titteli. Ei ollut itku kaukana, mutta pystyin olemaan kuivin silmin :)
Kuva: Jutta Kilponen
FI MVA Nomparellin Imagine Loving Her, SAIMI.
Tämän vuoden puolella, 5kk aikana ollaan leivottu 3 Nomparellin valiota, kaikki samasta pentueesta.
Tuo yhdistelmä osui, sanoisinko nappiin koska nekin pennut joita ei ole näyttelyissä käytetty, voisivat myös menestyä siellä. Mukavan näköistä porukkaa koko pentue.