Pieni ei ole enää niin pieni. Kasvattaja taitaa olla mielissään pienen kasvusta ja ulkonäöstä, ei niin sanoin mutta ne hymiöt mitä Julija työntää naamakirajaan Tillyn kuvien kohdalle kertoo kaiken :)
Itse katson pikkuista hyvin kriittisin silmin ja vertailen toisiin suht saman ikäisiin wipukan pentuihin.
Aina onnistun löytämään virheitä pikkuisesta.
*On liian lyhyttä kaulaa.
*Liian isot korvat.
*Liian nouseva vatsalinja.
*Liian "köyry" selkä.
*Liian lyhyt lantio.
*Liian kapea reisi.
Pessimisti ei pety, näinhän ne sanoo. Kaikki on sit plussaa kun oma näkemys noinkin negatiivinen.
Pikkuinen on rakas ja on ottanut paikkansa perheessämme, emmekä voisi kuvitella olevamme ilman omaa dobia.
Laving Briz Venezia 8kk.
Plussaa on suht vahva luusto, suorat raajat, kauniit tassut ja kynnet, ihana tumma pigmentti ja silmät. Siinä noita plussia jo on aivan tarpeeksi :)
Tilly höykyttää pemuja leikkimään. On tehnyt pahoja enemmän kuin kaikki pemut yhteensä mutta laitetaan se nuoruuden innokkuuden piikkiin ja pieneen sopeutumis kriisiin mikä alussa oli.
Toiveissa on toinen wipukka Tillyn kaveriksi, ei sillä etteikö pemut olisi sen kavereita. Minusta vaan tuntuu että samanlainen juoksija jonka kanssa kirmailla olisi ainakin Tillyn mieleen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti