lauantai 24. joulukuuta 2016

Aino...

Kasvattini Aino, N. Key To A Kiss on ollut meillä hoidossa vajaat kaksi viikkoa.
Alkaneet juoksut, ensimmäiset pienellä, ja Veikko samassa taloudessa eivät oikein ynnänneet.
Ainon tullessa meille jossain vaiheessa tekemään pennut, on hyvä että paikka ja ihmiset tuttuja.
Tyttönen on ollut kuin kotonaan, johtuu varmaankin siitä että oli täällä pidempään ennen luovutusta ja on käynyt parin päivän hoitoreissulla muutamia kertoja.
Ollaan aivan in love häneen ja ikävä tulee kun lähtö takaisin omaan kotiin koittaa.

Kahdeksan kuukautta tuli ikää täyteen 22.12 kuvat viivästyivät parilla päivällä ja pihan liukkaus syynä hieman huonoihin kuviin. Jalat eivät meinanneet pysyä paikallaan jäisellä maalla joten anteeksi hieman vinksahtaneet otokset.

Aino 8kk



Ääntä lähti kun piti kommentoida koiran haukuntaa :)




perjantai 23. joulukuuta 2016

Helsinki x 2...

Vuoden viimeinen näyttely, itse asiassa niitä oli kaksi, Helsinki Winner lauantaina ja Voittaja sunnuntaina.
Jälleen kerran luottoystävä Heini ja minä lähdettiin reissuun. Ella whippet pentuihin ja Dani pemujen junnuluokkaan (ihka ekaa kertaa ko. luokassa).

Hesassa olikin märkä ja tuulinen keli kun perillä oltiin perjantai illasta. Kartasta katsottiin mitä kautta päästäisi kävelemään jonnekin missä olisi edes vähän nurmialuetta mihin koirat voisivat tarpeensa tehdä, maalta kun ovat niin asfaltille teko voisi olla haastavaa. No Ella ei kuitenkaan ujostellut ja tarpeet tuli tehtyä kävelytielle,vieläpä aivan sen keskelle :p Onneksi sitä ei ole siunattu samanmoisella seurapiirirakolla kuin Mina, joka voi olla pissimättä koko päivän jos tarvis.

Ohitsemme kulki erittäin tyylikäs ranskatar joka pysähtyi ihailemaan Ellaa, kehui kovin kauniiksi ja kertoi hänellä itsellään olevan myös whipetti koti ranskassa. Ellan tasolle kyykistyi pitämään tätä hyvänä :)

Ensimmäinen näyttelypäivä oli hieman jännittävä, myös Ellan mielestä. Häkki pystyyn ja Elvi sinne katselemaan hallin touhua. Kasvattaja Heidi oli jo paikalla, kuten oli myös Ellan veljen ja siskon omistajat.
Helena oli myös tullut paikalle Ainon kanssa ja esitin sen narttupennuissa toiselle sijalle 7-9kk pentujen luokassa. Tuomari ei kuitenkaan antanut KP;tä vaikka arvostelu oli hyvä.
Ellan luokassa, mikä oli myös iältään 7-9kk, oli kolme muutakin pentua joista kaksi sen siskoja.
Nekku, Z. Keep On Sensation voitti luokan ja oli VSP-PEN, sisko Z. Kiss'n Glow oli 2KP ja Ella jäi neljannelle sijalle. Tuomari löysi virheitä Ellasta joita en ole vielä tähän saakka itse siitä löytänyt.

Oikealta vasemmalle,
1. Z. Keep On Sensation.
2. Z. Kiss'n Glow
3. Tiger's Chaos My Only One
4. Z. Keen On Crown'n Jewels

Sisaruksista 6/10, Sulka, Bäts, Ella, Nenna, Nekku & Martta


Sunnuntaina oli uusinta yritys. Lähdettiin jo hyvissä ajoin messukeskukselle, tai ainakin luultiin  niin. No jono oli parkkihalliin aivan jumalattoman pitkä ja jouduinkin hyppämään kyydistä niin sanotusti vauhdista. Heini mateli eteenpäin kun ulkoistin itseni, häkin ja koiran autosta, takana tulijat taisivat töötätä pariinkin otteeseen ja Heini ajoi jalkani päältä kun en sitä saanut alta tarpeeksi nopeasti.
No kerittiin ajoissa halliin, häkin kantokahvakin hajosi viimeisellä metrillä, juuri kun pääsin perille.
Ainon esitin tänään neljannelle sijalle. Oli sama tuomari joka Ellan eilen sijoitti neljänneksi :/

No tämä päivä olikin eilisen vastakohta Ellan voitettua narttupennut ja ollen VSP-PENTU.



Siskot rivissä, Ella, Nekku, Nenna ja Martta

Tuomari Tiina Taulos
ROP-pentu Whiptails Perfect Match
VSP-pentu Z. Keen On Crown'n Jewels

Tuomari ja Ella

Tässä vielä siellä otettu 7kk pönötyskuva, on se iiihana !!!!



Kaikki kuvat Janne ja Hedi Lonnakko. Kiitos!!






maanantai 21. marraskuuta 2016

Pojat vierailulla...


Marraskuu on melkein lopussa joten kerkeen vielä päivittämään uutiset.
Ansan lapsista pojat asuvat hieman kauempana enkä niitä näe viikottain kuten Ainoa.
Mutta tässä kuussa molemmat pääsivät käymään syntymä kotona :)

Alkukuusta kävi Freddy poika Iidan ja perheen kera. Freddy on kasvanut kauniisti ja on melkein kopio isästään.



Freddy, N. Know The Way, 6kk




Ja nyt viikkonloppuna kävi pikku Väinö visiitillä Tian ja Joonaksen kans. Pikkuinen ei poika kuitenkaan ole,iso ja vahva on ikäisekseen ja enemmän äitinsä näköä kuin isän.




Väinö, N. Knock On Wood melk 7kk.

Aino sisko pistäytyi myös leikkimässä velipojan kanssa. Oli todella mukavaa nähdä molemmat yhdessä.

Jyväskylän näyttelyssä tuli käytyä Minan kans.Launtain tuomari olikin tiukka eikä kovin moni koira saanut ERI;ä, ehkä puolet, saattikka SA;ta.
Minan arvostelu oli kyllä juuri Minan näköinen. Joten olen erittäin tyytyväinen sen saamaan EH4.
Sunnuntain tuomari olikin höylillä päällä ja jakoi ERI;ä kaikille :)
Veikko oli Helenan mukana siellä ja pokkasi lauantaina VACA;n joka muuttuu CACIB;iksi.
Sunnuntaina herra oli ERI4 SA.

Ilmoittautumiset Kajaanin näyttelyyn on laitettu. Mukaan lähtee molemmat whipu tytöt, töppöjalat saa jäädä kotiin odottamaan kevään näyttelyitä.

Tämän vuoden viimeinen näyttely onkin ensi kuussa, Messukeskuksen 2 x KV ja pentunäyttely.
Mukaan pääsi arvonnan jälkeen Ella, joka lähtee esiintymään pentuluokaan. Paikalle odotetaan Ellan veljiä ja siskoja + monta muutakin whippet lasta.
Aino myös lähtee Helenan kanssa esiintymään ensimmäistä kertaa pennuissa.




sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ella, Elvi, Elmeriini...

Puoli vuotta on vierähtänyt Ellan syntymästä ja tältä hän näyttää nyt.



Ella, Z. Keen On Crown'n Jewels 6kk



Lika eiku Lokakuu...

- Wiljo-vekkuli täytti 9 vuotta.


- Ansa täytti 4 vuotta.

  Venla & Ansa

"Kävästiin Lahden kansainvälisessä näyttelyssä Saimin ja Minan kans. Oltiin Helenan ja Veikon matkassa. Tuloksia tuli näin.
Lauantaina olivat whippetit ja  tuomarina oli Australialainen Simon Mills.
Mina esiintyi ensimmäistä kertaa nuorten luokassa ollen NUO EH4 
Sunnuntaina vuorossa olivat corgittuomarina niille Rolf Blessing Saksa. 
Veikko VAL ERI4 ja Saimi VAL EH

Kuvia niistä pippaloista ei ole.

Neiti Aino täytti 6kk 22.10 ja tietysti piti ottaa uudet kuvat :)








sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Aino tyttönen...

Aino pistäytyi täällä leikkimässä siskon ja äidin kanssa. Ja kun 5kk tuli viikolla täyteen pakolliset posetuskuvat otettiin typykästä.



Aino, N. Key To A Kiss



Velipojat Väinö ja Freddy olivat myös päässeet kuvauksen kohteeksi joten laitetetaan nekin tänne.

Freddy, N. Know The Way

Väinö, N. Knock On Wood



Whippet tapahtuma Vantaa...

Tämän vuoden whippet tapahtuma oli Vantaalla, hienolla Racinel areenalla.
Minan ja Ellan kanssa lähdettiin matkaan jo lauantaina ja vietettiin ilta Railin luona Karhulassa.
Matka Kotkasta Vantaalle kesti vain tunnin, kiitos 120km rajoituksesta joka alkoi melkein heti E18 kurvattuamme. Aamulla ennen klo.7.00 sai ajella suurinpiirtein yksin koko matkan, vain vähän ennen Ojankoa oli muitakin jo liikenteessä.

Oli todella kiva nähdä tuttuja, Minan kasvattaja Jutta oli siellä koirineen. Myös Ellan sisaruksia oli siellä, Bättis ja Nenna omistajineen. Päivä hurahti kivasti, ja kun kelloa katsoin palattuani Karhulaan, melkein tasan 12 tuntia olin ollut poissa.

No tuloksiin. Tämä siis Ellan ihka ensimmäinen näyttely ja ihka ensimmäinen kerta missään vieraassa paikassa. Halli oli sen mielestä hieman pelottava, mutta Minan perästä suht reippaasti mentiin. Mutta ne toiset koirat....Ella ei oikein tiennyt miten niihin suhtautua, kaikki olivat niin kiinnostuneita pienestä ja pieni oli niin ujopiimä että ei oikein ymmärtänyt homman nimeä.
Muutaman kerran kierrettiin hallia ja namun voimalla saatiin hiemn rennompi asenne ennen kehään menoa. No sehän oli taas ihmetyksen kummastus kun siellä kehässä olikin muita pentuja, edessä ja takana :o Ja lattialla oli toisten pudottamia namuja jotka olisi pitänyt imuroida.

No ei se ensi esiintyminen hassummin mennyt. Tuomari sai pusut, kehässä juostiin ja hypittiin, mentiin edellä ja tultiin takana mutta kai se tuomari jotain Ellassa näki kun sijoitti narttujen pikku-pentujen 4-6kk ykköseksi kera Kunniapalkinnon. Velipoika Bäts voitti oman luokkansa myös KP;llä.
Sisko Nenna tuli luokan neljänneksi.
Isompia narttupentuja ei ollut ja kun veli meni oli kaikkien urospentujen ykkönen mentiin me bis pennun valintaan Bätin kans.
No Bäts oli BIS-Pentu ja Ella VSP-Pentu. Voin kuvitella Kasvattaja Heidin hurraamista koti Kemissä kun sai kuulla pentujen menestyksestä :)


Pusu tuomarille :)



BIS Zarque's Knight of Northern Lights & VSP Zaraque's Keen On Crown'n Jewels
Kuvat: Jaana Jyläntö ja OonaSavolainen


Mina oli viimeistä kertaa junnuissa eikä sijoittunut tällä kertaa. Esiintyi erittäin kauniisti joten olen tyytyväinen :) Kuvaakaan ei tällä kertaa ole, kukaan ei joutanut kameran taakse.



tiistai 6. syyskuuta 2016

Kesä meni... lisäys kesäkuulle.....

No oilishan se pitäny arvata että jotain unohtuu mainita. Nimittäin kun ei itse ole ollut reissussa koiran kans vaan se on laitettu toisen mukaan, tuppaa päivitykset sen kohdalla jäämään unholaan :/
Sorry vaan Emmi.

Eli meidän Venla, N. Just One Kiss on reissunnut Eestissä muutamaan otteeseen kevään ja alkukesän aikana, joista tuloksena EE JMVA




Kiitos Emmi että olet viitsinyt kuskata tätä Saken lasta ulkomaille :) Ilman sinua tuo titteli olisi jäänyt saamatta :)



Venlan näyttelyt on nyt tauolla ensi vuoteen saakka, katotaan jos se eri rupeis irtoomaan täältä suomestakin, se kun on ollut täällä se eh;n koira tähän saakka.

Kesä meni... part three...

Elokuussa oli Kuopion 3 x KV. Päätimme Heinin kanssa et mennään vain kahteen niistä. Päiviksi valikoituivat perjantai ja sunnuntai, kelien vuoksi olivat myös sopivat.
Saimi oli molempina päivinä VAL ERI ilman lisukkeita. Perjantain tuomarin mielestä Saimi oli pyöreäkalloinen ja takakorkea ja sunnuntain tuomari moitti alusvillan puuttumista, no se olikin heitetty viemäriin edellisellä viikolla.
Muita en ollu ilmoittanut ko näyttelyyn, valinta osui vain Saimiin.

Elokuun lopun huipentuma olikin welsh corgien erikoisnäyttely Raisiossa. Tapahtumapaikkana oli Krookila,  kaunis vanha tila vuodelta 1490. Kaunis, mutta epäsopiva koiranäyttelyyn, ainakin jos näyttelyn ajankohtana on elokuun loppu ja kehät huonoimassa paikassa, rinteessä omenapuiden alla, eikä aukealla tasisella alueella jota olisi ollut riittämiin kahdelle eri kehälle joissa kaksi eri rotumuunnosta esitettiin.

No arvostelu ja koirien sijoitukset ovat sen tuomarin, sen päivän valintoja. Niihin en ala kommentoimaan sen enempää. Palkinnot, tai pikemminkin niiden puuttuminen, senkin jätän tässä kommentoimatta.

Mukana oli Eddie, Saimi ja Venla. Kaverin kans matkattiin, yövyttiin ja naurettiin.
Kiitos Heini taas seurasta :)

Eddie VAL ERI4 SA

Venla JUN EH

Saimi VAL ERI


Kesä meni... part two...

Niin, joo....
Heinäkuulta on muitakin uutisia kuin tuo Gällivaren käynti. Kun kerta lähdettiin tuonne päin suomea, siis että pääsee ruotsiin pitää mennä aika ylös suomea, käytettiin reissua hyväksi ja piipahdettiin Kemissä hakemassa minulle pieni Ella neiti :)

Ella 4pv.

Ella 7vk.

Ella, kennelnimeltään Zaraque's Keen On Crown'n Jewels,on haave joka toteutui.
Olin jo talvella huomannut että Heidi aikoi astuttaa Kitin, Z. High Temptation Lianilla, Mac Bells Karat Black Streakilla ja laitoin viestiä ja toiveen että minulle olisi siellä narttupentu.
Pitkän ja jännittävän kevään odotus palkittiin kun Ella minulle luvattiin.

Neiti kasvaa kauniisti (kuten veljensä ja siskonsa) ja odotamme nyt ensimmäistä näyttelyä, mikä on Vantaalla järjestettävä epävirallinen Whippet Tapahtuma, tuomarina siellä on Pirjo Muhonen, tunnettu whippet kasvattaja.

9vk

11vk

12vk

16vk

liikkeet 16vk

4kk

Kaunis on, ei käy kieltäminen vaikka puolueellinen taidan ollakin :)
Ella, Elvi, Elviira, Elmeri, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hän on Minan pikku-sisko, pienen alkukankeuden jälkeen tärkeä sellainen.

yhdessä aina, rinnakkain :)









Kesä meni.... part one...

Ja päivitykset ko ajalta tekemättä, no excuses at all, ihan vaan saamattomuutta :/

Aloitetaan kesäkuun takaumilla.
Käytiin Minan kanssa kauan odotetussa Whippet erkkarissa. Olin aivan haltioissani kun sain nähdä niin paljon whippettejä yhtenä viikonloppuna. Mina oli varsinaisessa erkkarissa JUN ERI ja seuraavanapäivänä pidetyssä Open showssa JUN4.

kuva:Jaana Jyläntö

Neiti esiintyi todella hyvin ja seura siellä oli mitä mainioin, tutustuin muutamaan uuteen ihmiseen, yhden heistä ollen englannin puolelta, juttua riitti hänen kanssaan, koirista ja hevosista :)

Pennut muuttivat omiin koteihin ja uudet omistajat ovat olleet haltioissaan, tai ainakin uskon heidän olevan :) Uutisia tulee pentujen tiimoilta kuitenkin aivan liian harvakseltaan. Perustin jopa oman NOMPPIKSET ryhmän naamaan että siellä voitaisi jakaa kuulumiset, kysellä ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan ja jakaa kuvia. Taitaa olla sen veraan outo juttu tuo, kun ei sinne vaan tekstiä ilmesty.
Itse kuulun kahteen kasvattajan perustamaan ryhmään noiden whippettien kans, ja sinne kyllä kasvatinomistajat laittavat kaikenlaista.

Käytiihän me heinäkuussa ulkomaillakin, Ruotsissa, Gällivaressa. Tarkoitus oli yrittää saada Eddielle ja Pennylle sieltä SERTIT ja CACIBIT, no onnistuihan tuo Pennylle, Eddie sai tyytyä VARA sellaisiin tällä kertaa.

A. Recipe For Design, Penny, FI & SE MVA
Pennyhän siirtyi pois minun omistuksesta ja on nyt Heinin koira joten en enää tämän jälkeen päivitä Pennyn kuulumisia tänne.