Minan ja Ellan kanssa lähdettiin matkaan jo lauantaina ja vietettiin ilta Railin luona Karhulassa.
Matka Kotkasta Vantaalle kesti vain tunnin, kiitos 120km rajoituksesta joka alkoi melkein heti E18 kurvattuamme. Aamulla ennen klo.7.00 sai ajella suurinpiirtein yksin koko matkan, vain vähän ennen Ojankoa oli muitakin jo liikenteessä.
Oli todella kiva nähdä tuttuja, Minan kasvattaja Jutta oli siellä koirineen. Myös Ellan sisaruksia oli siellä, Bättis ja Nenna omistajineen. Päivä hurahti kivasti, ja kun kelloa katsoin palattuani Karhulaan, melkein tasan 12 tuntia olin ollut poissa.
No tuloksiin. Tämä siis Ellan ihka ensimmäinen näyttely ja ihka ensimmäinen kerta missään vieraassa paikassa. Halli oli sen mielestä hieman pelottava, mutta Minan perästä suht reippaasti mentiin. Mutta ne toiset koirat....Ella ei oikein tiennyt miten niihin suhtautua, kaikki olivat niin kiinnostuneita pienestä ja pieni oli niin ujopiimä että ei oikein ymmärtänyt homman nimeä.
Muutaman kerran kierrettiin hallia ja namun voimalla saatiin hiemn rennompi asenne ennen kehään menoa. No sehän oli taas ihmetyksen kummastus kun siellä kehässä olikin muita pentuja, edessä ja takana :o Ja lattialla oli toisten pudottamia namuja jotka olisi pitänyt imuroida.
No ei se ensi esiintyminen hassummin mennyt. Tuomari sai pusut, kehässä juostiin ja hypittiin, mentiin edellä ja tultiin takana mutta kai se tuomari jotain Ellassa näki kun sijoitti narttujen pikku-pentujen 4-6kk ykköseksi kera Kunniapalkinnon. Velipoika Bäts voitti oman luokkansa myös KP;llä.
Sisko Nenna tuli luokan neljänneksi.
Isompia narttupentuja ei ollut ja kun veli meni oli kaikkien urospentujen ykkönen mentiin me bis pennun valintaan Bätin kans.
No Bäts oli BIS-Pentu ja Ella VSP-Pentu. Voin kuvitella Kasvattaja Heidin hurraamista koti Kemissä kun sai kuulla pentujen menestyksestä :)
Pusu tuomarille :)
BIS Zarque's Knight of Northern Lights & VSP Zaraque's Keen On Crown'n Jewels
Kuvat: Jaana Jyläntö ja OonaSavolainen
Mina oli viimeistä kertaa junnuissa eikä sijoittunut tällä kertaa. Esiintyi erittäin kauniisti joten olen tyytyväinen :) Kuvaakaan ei tällä kertaa ole, kukaan ei joutanut kameran taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti